Tavoitteeni on kasvattaa rodunomaisia, terveitä koiria joista toivottavasti on tulevaisuudessa paitsi iloa omistajilleen, myös hyötyä rodulle. Ennen ensimmäistä omaa hovawarttia ehdin ihailla rotua jonkin aikaa. Ensimmäinen oma hoffini oli Antti, joka tuli minulle 2-vuotiaana moniongelmaisena. Antin kanssa tahkoaminen nostatti lisää kysymyksiä koirien käyttäytymisestä ja jalostuksesta. Harrastuskoiraksi Antista ei ole joten seuraavaksi taloon tuli huolellisen taustatyön jälkeen narttu Helmi. Helmi on osittautunut monin paikoin nimensä veroiseksi joten näyttää siltä että siitä tulee myös kasvatustyöni "kantaäiti". Kennel Hofmacherin Johannan ja ystäväni Hannan suosiollisella avustuksella Hannan luona on nyt kasvamassa myös tulevaisuuden toivo Hertta, josta saamme varmasi kuulla myöhemmin lisää.

Toinen oma rotuni on australianpaimenkoira, joten ehkä tulevaisuudessa meillä kasvaa myös aussiepentueita. Nyt kuitenkin keskityn tutustumaan rotuun ja seuraamaan sitä tällä hetkellä kasvattavien ihmisten työtä. Henkilökohtaista tuntumaa aussieihin antaa kotona oleva ponteva harrastuskoiranalku Ketku.

Nykyään etenkin koirissa jalostusmateriaalin määrä on kohonnut pilviin laadun kustannuksella. Kun on kysyntää niin mikäpä siinä. Helpommallahan sitä pääsee kun teettää pennut helposti saatavilla olevilla yksilöillä. Vai pääseekö..? Tietämättömyys pennunostajan taholta antaa luvattoman paljon valtaa kasvattajalle eikä vastuuta kuitenkaan kanneta. Ensimmäistä koiraansa hankkivalle kokeneen ja "kaikkitietävän" kasvattajan sana on laki. Sitä ei uskalleta kyseenalaistaa välttämättä silloinkaan kun hälytyskellot kilkkaavat jo täysillä. "Mutta kun meidän murren kasvattaja sanoi näin...

Toivon etten koskaan itse sorru käyttämään tuota valtaa väärin, että minulta uskalletaan kysyä tyhmältä tai vähäpätöiseltäkin tuntuvia asioita ja että pysyisin niin nöyränä että pystyn tunnustamaan milloin tietoni ei riitä ja etsimään vastausta joltakulta, joka tietää enemmän.

On monipuolinen harrastus- ja vahtikoira, jonka suosio on voimakkaassa kasvussa. Suomi on rodun kotimaan Saksan jälkeen suurin kasvattajamaa. Täkäläiset hovawartit tunnustetaan maailmalla hyvälaatuisiksi sekä luonteeltaan, terveydeltään että ulkomuodoltaan. Pyritään pitämään tilanne sellaisena, perehdythän rotuun ennen yksilön hankkimista.

Hoffin luonteesta esille nousevat ensimmäisinä sen kiintymys omistajiinsa sekä voimakas vartiointitaipumus. Hoffin tulee olla rohkea ja hiukan itsepäinen, se on nopea oppimaan, mutta sen motivointi antaa silloin tällöin ajattelemisen aihetta. Hoffi on liian älykäs antaakseen mitään ilmaiseksi.

Rotua pidetään kohtuullisen terveenä. Se kuuluu lonkkien ja kyynärpäiden osalta PEVISAan ja lonkkaniveldysplasian prosentti on 15%, mikä on suhteellisen alhainen noinkin kookkaalle koiralle. Mahdollisena uhkana pidän hoffin terveyden osalta kilpirauhasen vajaatoimintaa sekä SA-tautia. Molempia esiintyy rodussa eivätkä kaikki piittaa niiden periytyvyydestä.

Ulkoisesti hovawart on minun silmääni kaunis käyttökoira. Tällä tähtään siihen että, vaikka se onkin kohtuullisen suuri ja voimakas, sen ei kuulu olla raskas. Sillä on kaunis, puolipitkä karva, joka ei liian pitkänä tai runsaana häiritse koiran työskentelyä maastossa ja on helppohoitoinen. Myös terve rakenne on edellytys käyttökoiramaisuudelle ja harrastuksille.
Rodulla on palveluskoiraoikeudet vuodesta 1964 ja sillä on edelleen vuosittain runsaasti osallistumisia niin jälki-, haku- kuin viestikokeissa ja valjakkohiihdossakin. Hoffia tapaa myös pelastuskoirien, agilityn, tokon, koiratanssin ja vesipelastuksen parista, sekä tietysti näyttelyistä. Moni koira viihtyy myös tyytyväisenä kotona vahtimassa pihaa ja leikkimässä perheensä kanssa. Hoffi ei välttämättä vaadi aktiivista kilpailu- tai harrastustoimintaa mutta on pidettävä mielessä että kyseessä on vilkas koira, jolle pelkkä koristeena makoilu ei sovi. Tärkeintä on se omistajan kanssa puuhaaminen oli laji mikä hyvänsä.

Rotumääritelmän löydät
Suomen Hovawart yhdistyksen
tai Kennelliiton sivuilta.